Vuoden 2024 avustushaku käynnissä

Nestorisäätiön vuoden 2024 avustushaku on käynnissä 29.2.2024 saakka. Säätiö tukee avustuksin erityisesti sellaisia hankkeita, joiden tavoitteena on Saimaan uhanalaisten lajien ja niiden elinympäristöjen turvaaminen ja tilan parantaminen.

Nestorisäätiö tukee Saimaannorpan ja Saimaan uhanalaisten lohikalojen suojelua

Miina_Auttila_Photo_ID_2017+%282%29.jpg

Säätiön historia

Nestorisäätiön perustava kokous pidettiin Savonlinnassa toukokuun 20. päivänä 2000. Säätiö perustettiin MH Arto Freyn aloitteesta.  Frey myös sijoitti säätiöön sen peruspääomaksi osakesalkun, jonka arvo oli tuolloin 4,2 miljoonaa markkaa eli noin 700 000 euroa.

2016_M_Auttila.JPG

Apurahat

Nestorisäätiö jakaa vuosittain hakemusten perusteella apurahoja elinympäristöjen kunnostus-, tutkimus-, ympäristökasvatus- tai muille hankkeille, joiden tavoitteena on saimaannorpan ja muiden Saimaan uhanalaisten lajien suojelun edistäminen. Ensisijaisesti tuetaan lajien tai elinympäristöjen konkreettisiin suojelutoimiin kohdentuvia hankkeita. Säätiö jakaa vuositasolla avustuksina keskimäärin noin 80000 euroa.

Maisema_Käkövesi_Arto Vilen.JPG

Tukea ja tunnustusta

Nestorisäätiö tukee saimaannorpan ja Saimaan lohikalojen suojelua monin tavoin. Säätiö on ollut osarahoittajana mittavissa suojeluhankkeissa, kuten EU-rahoitteisissa saimaannorpan suojelua edistävissä LIFE-hankkeissa, saimaanlohen lisääntymisalueen palauttamisessa Kuurnankoskeen sekä vaelluskalojen kannalta merkittävän Louhikosken voimalaitoksen purkamisessa Saramojoella.

Lisäksi säätiö on mm. tukenut useita pienempiä virtavesikunnostushankkeita, saimaannorpan pesälaskentaan osallistuneita vapaaehtoisia, myöntänyt apurahoja opinnäytetöihin, tutkimuksiin ja kirjahankkeisiin, antanut tukea kouluille ja yhdistyksille luontoretkien ja -näyttelyjen järjestämiseen sekä palkinnut koululaisten luontohankkeita.