Säätiön perustaminen
Nestorisäätiön perustava
kokous pidettiin Savonlinnassa toukokuun 20. päivänä 2000. Perustavassa
kokouksessa olivat läsnä MH Arto Frey, MH Kari Pelkonen, MH Seppo
Manninen ja MH Tapani Pirinen sekä FL Markku Vickholm, FL. Tero
Sipilä ja VT Tuomas Hinttula. Säätiö perustettiin MH Arto Freyn
aloitteesta. Frey myös sijoitti säätiöön
sen peruspääomaksi osakesalkun, jonka arvo oli tuolloin
4,2 miljoonaa markkaa eli noin 700 000 euroa.
Varsinaisen elämäntyönsä
Frey on tehnyt Metsähallituksen palveluksessa.
Työssään Frey on ollut kiinteästi mukana monien merkittävien suojelualueiden
suunnittelussa.
Saimaan alueella Freyn asiantuntemuksella on ollut suuri rooli kahden
merkittävän
kansallispuiston - Linnasaaren että Koloveden – suunnittelussa ja
perustamisessa.
Tämän työn yhteydessä Frey kiinnostui syvästi saimaannorpasta ja
alkoi kantaa huolta sen tulevaisuudesta. Frey asuu Kuopiossa ja
on jäänyt eläkkeelle 1996.
|